Kauppalehti kirjoitti (17.4 ja 20.4.) professori Mikael Collanin laskelmiin perustuen, että sähköverkkoyhtiöitä palkittaisiin ”haamuinvestoinneista”. Väite perustuu oletukseen, että verkkoyhtiöiden taseiden pääoma-arvo on ”todellista” omaisuutta, mutta Energiaviraston yhtiöille laskema sähköverkon nykykäyttöarvo ”fiktiivistä”. Todellisuudessa asia on päinvastoin, nykykäyttöarvo on paljon lähempänä todellisuutta kuin kirjanpidollinen tasearvo.
Taseen pääoma-arvot riippuvat poistoista, ja kirjanpidon poistojen jaksotus vaihtelee yhtiöissä suuresti. Sähköverkkoyhtiössä poistoja on tehty huomattavasti nopeammin kuin mikä on verkon tekninen käyttöikä. Yhtiöiden taseista on poistunut runsaasti verkko-omaisuuden eriä, joilla on todellisuudessa vielä parikymmentä vuotta käyttöikää jäljellä. Tasearvot eivät siis likimainkaan vastaan verkkojen todellista arvoa.
Sähkön siirtoverkkoihin on lain ohjaamana investoitu ja tullaan investoimaan myös tulevaisuudessa. Eduskunta on halunnut, että maan sähköverkot laitetaan kuntoon ja niistä huolehditaan. Sähkönjakelun säävarmuus onkin parantunut huomattavasti. Sähkökatkoista asiakkaille aiheutuneet haitat ovat Energiaviraston mukaan vähentyneet alle neljäsosaan kymmenen vuoden takaisesta.
Sähköverkkoyhtiöiden regulaatiomallia on kehitetty pitkään. Regulaation pohjaksi otettiin aikoinaan 1990-luvulla verkkojen nykykäyttöarvo juuri siksi, että se on todellisempi kuin tasearvot. Monien yhtiöiden tasearvot olivat niin heikot, että niihin pohjautuen ei olisi ollut mitään reguloitavaa.
Valvonnan tarkoitus on ohjata yhtiöitä tekemään investoinnit mahdollisimman edullisesti, mikä on toinen syy sille, että taseet ovat heikompia kuin verkkojen käyttöarvot. Käyttöarvot perustuvat Energiaviraston vahvistamiin verkon eri osien yksikköhintoihin, jotka perustuvat yhtiöiden maksamiin keskimääräisiin hintoihin, jotka päivittyvät muutaman vuoden viiveellä. Jos investointeja on tehty edullisesti, käyttöarvot siis laskevat pienellä viiveellä.
Mikäli regulaatiota muutettaisiin niin, että sähköverkkojen tuoton pohjaksi otettaisiin käyttöarvon sijaan tasearvo, monilta yhtiöiltä häviäisi muutamassa vuodessa kannattavuus ja kyky huolehtia verkoista. Sähköverkot saatettaisiin tielle, jolla vesilaitokset ovat, eli pullolleen korjausvelkaa ilman kykyä investoida. Sijoittajien omistamat yhtiöt alkaisivat todennäköisesti paisuttaa taseitaan eli investoimaan kalliimmalla, mikä nostaisi asiakkaiden hintoja enemmän kuin nykymalli. Juuri tällaiset tehottomat investoinnit nykyinen regulaatio torjuu.
Suomessa sähkön kuluttajahinnat ovat eurooppalaisittain verraten edulliset. Sähkön siirtohinnat ovat tällä hetkellä hieman keskitason yläpuolella, mutta edullisemmat kuin esimerkiksi Ruotsissa, Norjassa ja Saksassa. Vuonna 2016 sähköverkkoyhtiöiden tuottoaste (WACC ennen veroja) oli Energiaviraston mukaan 7,4 %, ja on sen jälkeen laskenut tasaisesti. Vuosina 2020-2023 tuoton ennustetaan olevan 5,2 %, mikä on yksi EU:n alhaisimpia.
Sähkönsiirron valvontamalli on kokonaisuus, ja sen yksittäisten osien tarkastelusta saa helposti väärän kuvan. Lisäksi keskustelussa on syytä muistaa, että suurin osa Suomen 80 sähköverkkoyhtiöstä on julkisessa ja useimmiten paikallisessa omistuksessa.
Sähkön siirtohintoja voidaan hillitä niin, että yhtiöille annetaan mahdollisuus huolehtia sähkönjakelun varmuudesta myös ostamalla paikallisesti palveluja, kuten akkuvarastoja ja asiakkaiden joustoja, mikäli tämä on halvempaa kuin omat investoinnit. Myös alempi toimitusvarmuuden taso tulisi sallia esimerkiksi kesämökkialueilla. Yhtiöiden pitäisi myös voida lopettaa sellaisten sähköliittymien ylläpito, joita ei ole vuosiin käytetty. Tällaisia liittymiä on maassa tuhansia.
Hallitusohjelman tavoite laskea Suomen sähköveroa on myös tärkeä, koska keskimääräisen sähkölämmitysasiakkaan siirtolaskusta yli puolet on veroja, ja sähkövero on viimeisen 20 vuoden aikana noussut lähes nelinkertaiseksi.
