Mikko Rintamäki on nimitetty 1.6.2014 alkaen Paikallisvoima ry:n uudeksi toiminnanjohtajaksi. Vuonna 2011 perustettu Paikallisvoima ry on 42 paikallisen ja alueellisen energiayhtiön edunvalvontajärjestö.
Tällä hetkellä Mikko Rintamäki (51) toimii Suomen ElFi Oy:n toimitusjohtajana. Aikaisemmin Rintamäki on työskennellyt mm. Energiakolmio Oy:n toimitusjohtajana sekä Outokumpu Oyj:n energiajohtajana. Koulutukseltaan Rintamäki on sähkövoimatekniikan diplomi-insinööri.
â€Olemme hyvin iloisia saadessamme Mikko Rintamäen Paikallisvoiman toiminnanjohtajaksi. Paikallisvoiman toiminta on kasvanut vajaan kolmen vuoden ajan vahvasti ja Mikko on juuri oikea henkilö viemään toimintaamme vielä selvemmän askeleen eteenpäinâ€, sanoo Paikallisvoima ry:n puheenjohtaja Pasi Haarala.
Paikallisvoima ry:n edunvalvonnan tavoitteita ovat mm. paikallisten energiayhtiöiden toimintaedellytysten parantaminen, kotimaisten polttoaineiden käytön edistäminen ja sähkömarkkinoiden sekä sähköverkkoliiketoiminnan kehittäminen. Paikallisvoima toimii niin Suomessa, Pohjoismaissa kuin EU-tasollakin.
â€Paikallisvoiman toiminnalle on selkeä tilaus Suomen energiapolitiikassa. Odotan innolla uusia haasteita Paikallisvoiman palveluksessaâ€, toteaa Mikko Rintamäki.
Lisätietoja:
Pasi Haarala, Paikallisvoima ry:n puheenjohtaja
Gsm 044 023 4644
Mikko Rintamäki, Paikallisvoima ry:n toiminnanjohtaja 1.6. alkaen
Gsm 040 558 2289