Rehelliset laskelmat ilmastonmuutoksesta, energian kulutuksesta ja talouskasvusta osoittavat, että ydinvoimalla on oltava merkittävä rooli globaalisti energiantuotannossa tällä vuosisadalla.
Ari Suokon ja Rauli Partasen viime vuonna ilmestynyt kirja Energian aika - avain talouskasvuun, hyvinvointiin ja ilmastonmuutokseen (WSOY 2017) on todella sivistävä historiallinen ja taloustieteellinen kokonaisesitys energian - erityisesti fossiilisen energian - perustavasta merkityksestä taloudessa, ja siitä seuraavista ilmastonmuutoksen torjunnan haasteista.
Tällä hetkellä energiakeskustelua käyvät alasta teknisesti hyvin perillä olevat insinöörit ja toisaalta ilmastonmuutokseen perehtyneet ympäristö- ja ilmastotutkijat. Valitettavan usein nämä tahot puhuvat toistensa ohi ehkä siksi, että kumpikaan ei tarkastele energia- ja ilmastokysymystä kokonaisuutena. Energian aika on kunnianhimoinen ja kiihkottomuudessaan varsin onnistunut yritys tuoda historiallista syvyyttä keskusteluun ja esittää synteesi tästä laajasta ja monimutkaisesta aiheesta. Kuten kirjasta esitetyissä arvioissa on jo todettu, sen soisi kuluvan kaikkien energia- ilmastopoliittisia päätöksiä tekevien peruslukemistoon. Itseni kaltaiselle valtiotieteilijälle se tarjosi paljon kiinnostavaa sisältöä.
Koska päättäjät ovat tunnetusti kiireisiä ja kokonaisen kirjan lukeminen voi olla valitettavasti liikaa vaadittu, tiivistän alle joitakin kirjan keskeisiä havaintoja ja johtopäätöksiä, jotka perustuvat kirjoittajien läpikäymään varsin laajaan lähdeaineistoon. Tiivistykset ovat omiani, ja jos olen ymmärtänyt jotain väärin, siitä vastaan yksin minä.
1. Perinteisen uusklassisen taloustieteen mukaan talous on suljettu järjestelmä, jossa yritykset ostavat kotitalouksilta työvoimaa ja sijoituksia, ja kotitaloudet saavat yrityksiltä palkkaa ja osinkoja. Yritykset valmistavat markkinoille hyödykkeitä, joita kotitaloudet ostavat. Järjestelmä ruokkii itseään omilla tuotoksillaan, eli muistuttaa ikiliikkujaa. Todellisuudessa näin ei ole, vaan talous käyttää hyväkseen ympäristönsä energiaa ja palauttaa sinne jätteitä ja päästöjä. Talouden perusta on siis luonnonvarojen käytössä.
2. Talouskasvu syntyy työvoiman kasvusta, pääomakannan kasvusta ja teknologisesta kehityksestä. Teknologisen kehityksen osuus on näistä ollut historiallisesti merkittävin, ja se on selittänyt jopa 70–90 prosenttia talouskasvusta. Teknologisesta kehityksestä valtaosa on entistä tehokkaamman energian käytön aikaansaamaa. Energiantuotannon tehostuminen selittää talouskasvusta 30–90 prosenttia maasta ja ajanjaksosta riippuen.
3. Energian osuus kehittyneiden maiden bruttokansantuotteesta on pienentynyt, koska energiantuotanto on tehostunut. Energian kokonaiskulutus on kuitenkin jatkuvasti kasvanut. Yhä pienemmällä BKT-osuudella on siis saatu yhä enemmän energiaa talouskasvun mahdollistamiseksi.
4. Energian pienentynyt osuus länsimaiden BKT:sta ja talouskasvun erillisyys energiankulutuksesta ovat kuitenkin osin harhaa, koska länsimaiden tuotantoon laskettavat hyödykkeet esivalmistetaan yhä enemmän niiden ulkopuolella. Arvonluonti ja siihen käytetty energia kirjataan siis eri maissa. Kun vienti ja tuonti huomioidaan, esimerkiksi Ruotsin päästöt olivat jopa 70 prosenttia tilastoitua suuremmat vuonna 2008. Kiinan CO2-päästöistä jopa puolet voidaan kohdistaa muissa maissa tapahtuvaan kulutukseen.
5. Energiatehokkuuden paraneminen ei yleensä vähennä energian kulutusta takaisinkimmahdus- eli rebound-ilmiön takia. Esimerkiksi valaisemisen energiatehokkuus kasvoi Isossa-Britanniassa 19-kertaiseksi vuosina 1923–1996, mutta valaisemisen kysyntä kasvoi samana aikana 700-kertaiseksi. Halpaa kulutetaan enemmän. Lisäksi energiasta säästynyt raha kulutetaan yleensä johonkin muuhun, jonka tuottaminen on kuluttanut energiaa.
6. Työn tuottavuuden kasvu on lähes poikkeuksetta ulkoisen energian kulutuksen kasvua työntekijää kohden. Esimerkiksi Suomen metsätaloudessa on 1950-luvulta nykypäivään tultaessa korvattu lähes miljoonan ihmisen ja hevosen lihastyö muutaman tuhannen ihmisen ohjaamien metsäkoneiden ja niiden käyttämän polttoaineen työpanoksella. Energiaa kuluu kokonaisuutena suunnilleen saman verran kuin 1950-luvulla, mutta käytettyyn työaikaan suhteutettu tuottavuus on kasvanut hurjasti. Vastaavia esimerkkejä löytyy monilta aloilta. Jos työn tuottavuutta halutaan jatkossakin kasvattaa, tarvitaan uusia kohteita, joissa ihmistyötä korvataan ulkoisella energialla, ja siten myös yhä enemmän edullista energiaa.
7. Globaalisti tarkastellen kansantalouksien palveluvaltaistuminen on tapahtunut teollisen tuotannon kasvaessa joko näissä talouksissa itsessään tai muissa maissa. Teollisuuden kasvu on puolestaan tapahtunut kasvattamalla ulkoisen energian määrää tuotannossa. Palvelusektorin kasvu ei siis vie kohti aineetonta taloutta, vaan lisää energian kulutusta jossakin päin maapalloa.
8. Energian kallistuminen johtaisi siihen, että yhä suurempi osa BKT:stä kuluu energian tuottamiseen, mikä hidastaa talouskasvua. Vain se osa talouden resursseista, joka ei kulu energiantuotantoon, voidaan käyttää muuhun. Tämä jatkuvasti kasvanut energiaylijäämä on ollut teollistumisen ja talouskasvun edellytys.
9. Historiallisen aineiston perusteella näyttää siltä, että ainoa keino vähentää energiankulutusta on pienentää teollisuutta ja palvelusektoria ja siirtyä kohti maatalousvaltaisempaa taloutta. Se johtaisi tuottavuuden heikentymiseen, elintason laskuun ja teknologiseen taantumiseen. Seurauksena olisi todennäköisesti yhteiskunnan hidas romahtaminen.
10. Koska talouskasvu on riippuvainen energiaylijäämästä, on vaikea kuvitella tilannetta, jossa fossiiliset polttoaineet korvattaisiin jollakin muulla energiantuotannolla, ellei tämän uuden tuotannon energiaylijäämä olisi vähintään yhtä suuri kuin fossiilisten polttoaineiden. Uusiutuvien energiamuotojen (tuuli- ja aurinkovoima sekä puu) energiaylijäämä on fossiilisia heikompi, joten niiden lisääntyvä tuotanto sitoo yhä enemmän energiaa, joka on tuotettava jotenkin. Jos fossiilisia samaan aikaan vähennetään, vie energiantuotanto yhä suuremman ja suuremman osan BKT:stä.
11. Historiallisesti energiamurrokset ovat olleet varsin hitaita ja niissä on siirrytty aiempaa parempiin energiankantajiin, jotka ovat parantaneet energiaylijäämää. Puusta on siirrytty kivihiileen, joka on puuta huomattavasti energiatiheämpi, ja kivihiilestä edelleen öljyyn, joka on hiiltä energiatiheämpi. Onko mahdollista toteuttaa nyt vaadittava siirtymä uusiutuviin energianlähteisiin, joiden tuottama energiaylijäämä on fossiilisia huonompi, paljon aiempia murroksia nopeammin?
12. Jos oletetaan, että BKT kuitenkin kasvaa maailmassa kutakuinkin nykyvauhtia, tulisi talouden päästöintensiivisyyden vähentyä ainakin kolme kertaa tämänhetkistä nopeammin, jotta CO2-päästöt eivät lisääntyisi nykyisestä. Jotta globaali ilmaston lämpeneminen rajautuisi tavoiteltuun kahteen asteeseen, tulisi päästöjen alkaa nyt heti vähentyä noin 6 prosenttia vuosittain. Tämä tarkoittaa, että energian ja teollisuuden lähes kaikki investoinnit pitäisi tästä eteenpäin suunnata vähäpäästöiseen infrastruktuuriin, jonka lisääntymisen vauhdin tulisi kymmenkertaistua nykyisestä.
13. Tuuli- ja aurinkovoiman kasvuvauhti on viime vuosikymmeninä ollut huima, mutta fossiilinen energiantuotanto on myös jatkuvasti kasvanut, eikä päästöttömän energian osuus (ydinvoima mukaan luettuna) ole koko 2000-luvun aikana kasvanut kuin yhdellä prosentilla 13 prosentista 14 prosenttiin.
14. Ainoa ajanjakso, jolloin fossiilisten suhteellinen osuus on vähentynyt, on vuodet 1973–1993, jolloin ydinvoiman osuus kasvoi vajaasta prosentista noin kuuteen prosenttiin. Tuonakin aikana fossiilisten absoluuttinen määrä kasvoi kolmanneksella.
15. Ydinvoima on päästötöntä ja uusiutuvista poiketen fossiilisia polttoaineita energiatiheämpää. Jokainen rehellisesti asioita laskeva ei voi olla päätymättä siihen johtopäätökseen, että ydinvoimalla täytyy olla valtava rooli energiantuotannossa tällä vuosisadalla.
Näiden teemojen lisäksi kirjassa käsitellään varsin ansiokkaasti muun muassa finanssijärjestelmää, harvinaisia maametalleja, fossiilisen energian tukia, kiertotaloutta, ruuan tuotantoa, biotaloutta, liikenteen päästövähennyksiä ja niin sanotun degrowth-liikkeen vaatimuksia. Kaiken kaikkiaan Suokon ja Partasen teos nostaa esiin fossiilisesta energiantuotannosta irtaantumisen äärimmäisen vaikeuden globaalisti. Se tarjoaa enemmän hankalia kysymyksiä kuin vastauksia. Siksi alaotsikko â€Avain talouskasvuun, hyvinvointiin ja ilmastonmuutokseen†lupaa ehkä vähän liikaa, vaikka avaimia asioiden ymmärtämiseen kirjoittajat antavatkin.
