Talvimyrskyjen aiheuttamista sähkökatkoista syntynyt keskustelu todistaa, että hyvää asiakaspalvelua arvostetaan. Sekä kuluttajat että suomalainen elinkeinoelämä ovat huomanneet paikallisen palvelun joustavaksi, asiakaslähtöiseksi ja ketteräksi, todettiin Paikallisten energiayhtiöiden tulevaisuus -seminaarissa 7.2. Helsingissä. Seminaarin järjesti viime syksynä perustettu Paikallisvoima ry.
Europarlamentaarikko Eija-Riitta Korhola korosti paikallisten energiayhtiöiden merkitystä eurooppalaiselle energiakeskustelulle. Kansanedustaja Miapetra Kumpula-Natri puolestaan toi esiin, että pieniä ja keskisuuria energiayhtiöitä tarvitaan kilpailun ylläpitämiseksi.
- On valtavan tärkeää, että paikalliset yhtiöt pitävät yhteyttä sekä kansallisesti että EU-tasolla, sanoi Korhola.
- Paikallisyhtiöt ovat merkittävässä asemassa myös energiasektorin innovaatiokehityksessä, sanoi Kumpula-Natri.
Paikallisvoima ry tukee täysin Energiateollisuus ry:n pyrkimyksiä etsiä valtiovallan kanssa toimenpiteitä tämän talvisten myrskytuhojen ehkäisemiseksi tulevaisuudessa. Seminaariin osallistuneet paikallisten energiayhtiöiden edustajat näkivät kuitenkin paikallisten energiayhtiöiden toimintaedellytyksien ja valmiuden poikkeustilanteissa olevan uhattuina tulevaisuudessa.
- Pohjoismainen sähkön vähittäismarkkinakehitys uhkaa ajaa pienet yhtiöt pois markkinoilta sekä ja heikentää asiakkaan mahdollisuuksia olla yhteydessä verkkoyhtiöön myös sähkökatkojen kaltaisissa poikkeustilanteissa, totesi Akke Kuusela, Suomen Voima Oy:n toimitusjohtaja.
Lisätietoja:
Juha Lindholm, Paikallisvoima ry:n puheenjohtaja
puh. +358 44 578 2522