Työ- ja elinkeinoministeriö on valmistellut lain sähkön siirtohintojen maksimikorotuksista. Lakiesitys on todennäköisesti turha, koska asian saama huomio ehkäisee Caruna-gaten kaltaiset korotukset jatkossa. Lain seurauksena lisääntyvät vain sääntely ja viranomaisten vaiva.
Talvi 2011 oli ankara sähkölinjoille. Tapani- ja Hannu-myrskyt aiheuttivat sähkökatkoja, jotka olivat pahimmat Suomessa vuosikymmeneen. Erityisesti silloisen Fortumin asiakkailta olivat sähköt poikki jopa useita viikkoja.
Myrskytuhojen jälkeen hallitus laati pikavauhtia nykyisen sähkömarkkinalain, jossa verkkoyhtiöille asetettiin tiukat vaatimukset sähkönjakelun keskeytyksistä. Energia-ala painotti, että vaatimukset johtaisivat siirtohintojen nostoon. Kun siirtohintojen korotukset nyt muutamaa vuotta myöhemmin toteutuivat, asiasta nousi meteli.
Fortumin verkot nykyisin omistavan Carunan kertakorotukset tuntuivat ymmärrettävästi rajuilta esimerkiksi omakotitaloja sähköllä lämmittävien keskuudessa. Caruna kuitenkin neuvotteli kuluttajaviranomaisten kanssa ja kohtuullisti korotuksiaan. Suurin ongelma on ratkaistu. Silti eduskunnan talousvaliokunta ja asiasta vastaava ministeri päättivät, että siirtohintojen korotuksille on säädettävä katto.
Normitalkoot unohtuivat
Mitä lainsäätäjän olisi tarpeen tehdä, jotta Caruna-gate ei toistuisi? Ei mitään. Tapauksesta oppineina muut sähköyhtiöt tuskin tekevät tulevaisuudessa vastaavan suuruisia hinnankorotuksia. Hallitus on ohjelmassaan ilmoittanut pyrkivänsä sääntelyn keventämiseen. Siirtohintojen korotuskatto on juuri sellaista sääntelyä, jonka hallitus voisi tarpeettomana poistaa, jos se olisi jo olemassa.
Korotuskatto ei myöskään ole niin yksinkertainen kuin miltä se kuulostaa. Sähköyhtiö voi jonakin vuonna joutua laskemaan siirtohinnan lähelle nollaa, jottei se keräisi asiakkailta ylituottoa kyseisen valvontajakson aikana. Jos tällöin olisi voimassa esimerkiksi 15 prosentin korotuskatto, olisi hintoja mahdotonta palauttaa normaalille tasolle. Sentin kymmenyksenkään suuruiset korotukset eivät olisi sallittuja. Myös monien yhtiöiden asiakkailleen antamien määräaikaisten alennusten päättyminen voi olla ongelma korotuskaton vallitessa, kun pitäisi palata normaalille hintatasolle.
Tällaisten ongelmien ehkäisemiseksi ministeriö esittääkin korotuskattoon poikkeuksia ja joustoja erilaisten tilanteiden varalle. Tämä on hyvä ja välttämätöntä, mutta lopputuloksena on valitettavasti kasvava monimutkaisuus ja sääntelyn läpinäkymättömyys.
Pikavauhdilla syntyneet päätökset eivät tunnetusti ole niitä, jotka pitkällä aikavälillä osoittautuvat parhaimmiksi. Korotuskaton hyödyllisyyttä olisikin hyvä vielä kertaalleen pohtia rauhassa.
