Paikallisvoiman vuosiseminaari järjestettiin Helsingissä 15.2 keräten hyvän määrän energia-alan osaajia yhteen kuuntelemaan ja keskustelemaan miltä näyttää Suomen energiamaisema tulevalla hallituskaudella.
Paikallisvoiman hallituksen puheenjohtaja Maarit Herrasen toivotettua osallistujat tervetulleiksi ohjelma alkoi Aalto-yliopiston energiatekniikan ja -talouden professori Sanna Syrin katsauksella uuden energiajärjestelmän mahdollisuuksista ja riskeistä. Seuraavana vuorossa oli Fortumin markkina-analyysin johtaja Lari Järvenpää, joka pohti kuinka Pohjoismaista sähkömarkkinaa tulisi kehittää. Seuraavaksi siirryttiin askel poliittisempaan suuntaan kun Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä kävi läpi puolueiden vaaliasetelmia ennen huhtikuussa käytäviä eduskuntavaaleja.
Lähestyvien vaalien myötä seminaarissa järjestettiin myös poliitikkopaneeli aiheella "Onko kriisi ohi ja mitäs sitten?". Paneeliin osallistuivat Atte Harjanne (Vihr), Lauri Muranen (SDP), Eeva Kalli (Kesk), Kai Mykkänen (Kok) ja Petri Huru (PS). Hyvähenkisessä ja rakentavassa paneelissa käytiin läpi mm. energiakriisin hoitoa ja tulevan hallituskauden prioriteetteja. Asiantuntevassa keskustelussa päästiin energiapolitiikan syvään päätyyn ja keskustelijat löysivät yhteisymmärryksen monissa kysymykissä. Laajaa kannatusta keräsi muun muassa väliaikaiseksi kaavaillun voittoveron säilyttäminen väliaikaisena.
Energiapolitiikan lisäksi seminaarissa sukellettiin ohjelman päätteeksi myös ulkopolitiikan syövereihin kansainvälisen politiikan professori Tuomas Forsbergin johdolla. Esityksessään Forsberg keskittyi erityisesti siihen, kuinka NATO muuttaa Suomen ulkopolitiikkaa.